NELLI JA PERHE
 
Perheemme asuu Keski-Suomessa Jyväskylän Tikkakoskella. Nellin omiin ihmisiin kuuluvat emännän ja isännän lisäksi 5-, 9- ja 10-vuotiaat pojat. Nelli ja "ihmisveljet" muodostavatkin varsinaisen vauhtijengin; aina pitää Nellinkin päästä mukaan sinne missä tapahtuu.
Minulla itselläni on "heppatyttötausta" ja hevosten lisäksi kissat kuuluivat lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Nelli on toinen oma koirani; ennen Nelliä minulla oli saksanpaimenkoiratyttö Danja (Sol'rein Danja). Työskentelen eläinten parissa ja vapaa-aika kuluu koiraharrastusten lisäksi lasten harrastuksissa; jääkiekkokaukaloiden reunat talvisin ja jalkapallokenttien pientareet kesäisin ovat tulleet suhteellisen tutuiksi. :-)
Valkoiseenpaimenkoiraan olen saanut tutustua muutaman viime vuoden aikana paitsi Nellin ja lukuisten "valkoisten ystävien", niin myös yhdistystoiminnan kautta. Vuoden 2007 olin mukana Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:ssä hallituksen varajäsenenä ja vuodesta 2008 lähtien varsinaisena jäsenenä. Vuoden 2009 toimin myös hallituksen varapuheenjohtajana. Kasvattajan peruskurssin olen suorittanut tammikuussa 2008, jalostusneuvojan peruskurssin huhtikuussa 2009 ja jalostusneuvojan jatkokurssin vuotta myöhemmin huhtikuussa 2010. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton sekä Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:n kasvattajasitoumukset ja kennelnimen Gentle Miracle's sain heinäkuussa 2009.

No entä sitten Nelli? :-)
Nelli on avoin, leikkisä ja erittäin vilkas (ellei sitten jopa ylivilkas ;-)) koiraneiti. Sen on oltava koko ajan ja kaikessa mukana, ja energia ei siltä lopu koskaan. "Koiramaailmassa" Nelli on omasta mielestään kiistaton kuningatar ja se on erittäin dominoiva varsinkin samaa sukupuolta olevia lajikumppaneitaan kohtaan.
Nellin suosikkileikkejä ovat kaikenlaiset "saalisleikit" ja erityisesti jalkapallon pelaaminen perheen poikien kanssa. Välillä vaan neiti tahtoo "kuumentua" näissä leikeissä niin, että se on pakko laittaa jäähylle. Eräskin jalkapallo on nimittäin kohdannut tiensä pään, kun Nelli on sen hampaisiinsa saanut... Vaikka Nelli on hyvin energinen, osaa se tarvittaessa (onneksi) ottaa myös rennosti.

Nellin kanssa olen treenaillut jonkin verran tokoa, mutta koska itselläni on erittäin huono kilpailuvietti tässä suhteessa, emme ole saaneet aikaiseksi osallistua varsinaisiin toko-kokeisiin. Nellillä on kohtuullisen hyvä saalisvietti, jota koulutushommissa olen yrittänyt sitten käyttää parhaani mukaan hyväkseni. Ehkäpä vielä joku päivä debytoimme oikein virallisissa kokeissakin... ;-)
Näyttelyissä olen Nellin kanssa käynyt joitakin kertoja vuodessa; kesällä 2008 Nellistä tuli Suomen Muotovalio saatuamme sertit kasaan ja luonnetestin suoritettua. Helmikuussa 2010 Nellistä tuli myös Viron muotovalio.
Kesällä 2009 syntyi Nellin ensimmäinen pentue, Gentle Miracle's A-pennut.
(Kuvissa yllä ja oikealla Nuutti ja Nelli talvella 2007.) |